15.4.2011

DINGISpingis 5vuotta!!

hui kun aika rientää! vasta äskenhän se mun elämääni tuli.. yhdessä ollaan kasvettu nuoruus ja loppua ei näy (nuoruudelle siis.. heh).

onnea raitapöksy =)

24.2.2011

Hiihtoloma

noniin, pitkästä aikaa tännekin saan jotain kirjoitettua. olen itse pienellä hiihtolomalla koulusta, ja töitäkin on vasta viikonloppuna seuraavan kerran.
muskalla oli 1v rokotus jossa tsekattiin koira päällisin puolin ja punnittiin. kaikki oli ok, painoa n. 10kg, eikä rokotuksista tälläkään kertaa tullut mitään oireita vaikka annettiin kaikki samaan syssyyn =) säkää en ole vieläkään jaksanut mitata, ja en nytkään jaksa, mutta ollaan kavereiden kanssa katottu että taitaa se medi olla!! varmistus asiaan hoidetaan vielä joskus, kevään aikana kenties :DD onse hyvä kun oon niin aikaansaava ihminen..
dingolla ei ole ollut uusia kohtauksia, ja se on ollut aika virkeä. se on aika hoikassa kunnossa, vaikka ruoka maistuu. olen antanut enemmän ruokaa ja kohta syötän taas kuivattua lihaa ohessa jos saisi vähän sitä kaivattua massaa lisää.
muska on touhukas junnu. sillä meni masu sekasin naudan nilkasta, toivottavasti jatkossa vatsa sietää paremmin. muuten kaikki ruoka ja vähäiset herkut siedetty hyvin!

tässä muutama kuva eiliseltä lenkiltä (muistin ottaa kameran, ja taas huomaa kuinka pro välineet ja kuvaaja kyseessä..)














2.2.2011

ONNEA MUSKA 1wee!!!

kauhee kun aika on kulunut nopsaa, vasta vuosi sitten jännitin sormet suussa mitä sieltä masusta tupsahtaa.
tämä päivitys tulee nyt vähän myöhässä, muskan vuosi tuli täyteen jo lauantaina.
kuvia pistän kunhan kerkeän siirtämään koneelle =)
ihan mieletön elikko, sen ärsyttävin tapa on piiloutua sängyn alle jos on pissahätä (dingo vähän kiusannut sitä pienenä kun lirautti sisään) ja ehkä hauskin on mun selän päällä tasapainottelu ja nukkuminen.

1.1.2011

Vuosi 2010 ja vuoden vaihde

kulunut vuosi oli jännä. ei mulla mitenkää jumalattomasti suunnitelmia ollut, lähinnä pitää kivaa ja keksiä tekemistä koirien kanssa. harrastuksien suhteen ei varsinaisia tavoitteita ollut.
vähän tuli tokoiltua ja agilitya treenattua, ihan yksin ja porukalla sekä ohjatuissa treeneissä. pk-touhut jäi ihan kokonaan.

muska tietysti syntyi, kasvoi ja tuli laumaan ja ja ja... vieläkin aika täydellisesti vastannut sitä mitä odotin.
dingolla tuli epileptisiä kohtauksia, siinä kaikelle riemulle vastakohtaa...

nyt on muskan eka uv ohi ja se nukku kun tukki vaikka raketteja paukkui ympärillä ulkona koko ajan (ah, helsingin keskustaa). dingo höristeli korviaan muutamaan otteeseen, mutta sama rauhallinen ittensä se koko yön oli.

ens vuodelle en uskalla luvata mitään tavoitteita. välillä käy mielessä tokokokeet ja muut, mutta... ehkä lähinnä nyt terveystulokset kummallekin ja dingo luonnetestiin voisi olla. katsoo sitten muut miten kerkee ja jaksaa. mä oon vähän mehut lopussa tän koulu, duuni, koirat, kaverit kuvion johdosta. uskokaa tai älkää, välillä ne kaikki tuntuu velvollisuuksilta ennemmin kuin huvilta.

hyvää uutta vuotta!

18.11.2010

Dingo

sai kolmannen kohtauksen tänään aamulla. tällä kertaa se ei kussut alleen tai paskonu. täris ja tutis vaan mun tukemana sylissä käsivarsien puristaessa sitä mua vasten. en oo eläinlääkäriin asian johdosta menny, en vaan oo halunnut uskoa että tää on totta. koska jos lääkkeet haettais, se tekist tästä totta.
mutta nyt buranan voimin, kuumehoureen kadottua (jep, sekin vielä että oon ite ihan järjettömän kipeä ollu ton tapahtuessa ja edelleenkin) jotenkin pystyn ehkä myöntämään että "tämä on totta".............. en nyt oikeen saa tähän mitään fiksua eikä ajatus kulje enkä halua sen kulkevan. salamakin vois nyt iskeä enkä varmaan edes huomais. mitä tässä maailmassa tapahtuu?? mä en halua. dingo älä mee. kuume tule takas, eiku, buranaa... :)))

toi nyt oli lähinnä vitsiä, mut ehkä suunnilleen noin sekava fiilis mulla tästä kaikesta on. niinkun oikeesti fundeeraa tälläst ku houreilet muutenki, ei sitä sillon funtsita. sä sillon päätät et sekin oli houretta, todella pahaa sellasta.

2.10.2010

Huonoja uutisia

jälleen on lähes kuukausi edellisestä päivityksestä kulunut. mulla ei vaan oo ollut aikaa eikä intoa tänne mitään päivitellä.
muska on tomera ja toimelias junnu, vieläkään en oo tilannetsekannu sen mittoja..

sitten tämän päiväiseen. heräsin dingon rojahtaessa sängyssä mun päälle. olin heti hereillä, siltä valu kuolaa suusta ja se oli jännittynyt. deja vu? eikun tämähän tapahtu viimeks helmikuussa..
nostin koiran lattialle jossa se pissasi alleen ja kouristeli vähän seisten. sitten se hoippui eteiseen jossa katsoi parhaaksi käydä maaten. siinä se kouristeli hetken, todella hillityn näköisesti, ihankun se olis hallinnut kehoaan vielä jotenkin. se seisoi taas hetken kuola valuen ja katsoi mua hätäsen näkösenä. sitten se kakki alleen ja oksensi vaahtoa ja kouristeli hetken. kävi maahan hetken hoippumisen jälkeen.
kun vertaa edelliseen, tämä kohtaus oli jotenkin rauhallisempi mun mielestä, tai sitten olin ite vaan rauhallisempi ja enemmän tajuissani kun viimeks keskellä yötä puoliunessa. mutta dingo ei missään vaiheessa kolautellut itteään mihinkään tai kouristellut mitenkään rajusti. hyvä ettei ollut astetta pahempi kuin viimeksi. nyt täytyy seurata koiraa, toivoa ettei enää kolmatta kohtausta tulis pitkään aikaan.

hassua tässä on se, että eilen mun sisko haki muskan niille hoitoon ja tänään aamulla dingo sai ton kohtauksen. eli siis muska ei ollut näkemässä tätä. syy? seuraus? laskelmoitu?? tuskin... mutta jännä juttu.
mä olen paljon rauhallisempi nyt kun viimeksi kohtauksen jälkeen. tai ehkä se sama epätoivo ja hysteria iskee sitten myöhemmin.

8.9.2010

Hupsista!

nooo, tällanen kuukauden päivitystauko sitten tähän väliin nähtävästi on ilmestynyt :D
siis on ollut vähän kiireistä elämä (mukamas), mulla alko opinnot, sitten on ollut duuni ja kavereita oon koittanut nähdä ja nähnytkin!
ajokortti on muuten nyt taskussa. vieläkin oon ylpee, inssi ekalla läpi keskustassa aamuruuhkassa ja minimi ajotunnit alla. kovin paljoa en oo kyllä ajellut tässä kun ei oo mitään autoa ollut koko aika käytössä.

treenirintamalle kuuluu huonoa. mitään ei olla oikeen tehty. ollaan vaan juostu ja lenkkeilty sekä perus arkitilanteissa tarvittavia käskyjä. vois ryhdistäytyä jos tää koulu-koirat-duuni kuvio asettuis. ja vielä se muukin elämä siihen ympärille.

mulla ei oo myöskään mitään uusia kuvia koirista. muska on kohta 8kk kuulemma, kasvutietojakaan ei oo tähän väliin pistää. voisin joku päivä tsekata tilanteen ja räpsästä muutaman kuvan. kasvattajallekin sais sitten infoa puska-muskasta. kovasti oon kyllä tykännyt elikosta vaikka viimeaikoina mulla on ollut pinna tosi kireellä ja tavallista vähemmän aikaa koirille ja niillä on ollut enemmän yksinoloa. AINIIN yhdet vansit se taas tuhos. mutta siitä oon jo päässyt yli, ainakin melkeen 8)))
koitan pistää seuraavan päivityksen vähän pikasemmin kun vasta lokakuussa... heh he